Kiitoksia SFL:n naisjaostolle tästä mahdollisuudesta esitellä naisten frisbeegolfia Oulussa ja jakaa kokemukseni ja ajatukseni kanssanne. Meillä on tällä hetkellä paljon aktiivisia naisia Oulussa: täältä löytyy lukuisia kisailevia naisia, niin PDGA- kuin viikkokisatasolla, aktiivisia tapahtuman- ja kilpailunjärjestäjiä, ja naisharrastajien määrä tuntuu olevan jatkuvasti kasvussa. Ilahduttavaa on myös se, että naisten ikähaarukka on todella suuri: seuran nuorin naisjäsen täyttää tänä vuonna 10, ja vanhin täytti vastikään 60 vuotta. Naisten osuus Oulun frisbeeseuran jäsenistä on kuitenkin vain noin 6 prosenttia, joka minusta on valitettavan pieni.
Kyllä ennen oli kaikki paremmin
”Ennen oli kaikki paremmin….” no ei todellakaan ollut! Eipä silloin ennen vanhaan kaikki asiat ollut paremmin, ja naisfriba on yksi niistä, välineet ovat toinen juttu. Eipä ollut kuplamuovikiekkoja, easy-to-use -mallistoja tai muita aloittelijoille suunniteltuja kiekkoja. Nyt saatan kuulostaa vanhalta (forever 25!), mutta kyllä naisten frisbeegolf Oulussa on nykyään paljon paremmalla tolalla verrattuna vuoteen 2007, kun minä aloitin lajin parissa.
KUVA 1: Eipä näkynyt juuri muita naisia Toppilassa vuonna 2008
Silloin kun aloitin, naisia ei juuri radoilla näkynyt. Yhtä aikaa kanssani lajia kokeili pari muuta kaveria miestensä kanssa, mutta heistä ei tullut aktiiviharrastajia oikein missään vaiheessa. 2007 minun lisäksi täällä taisi pyöriä alle kymmenen muuta aktiivista naispelaajaa, joista muutama jopa kisaili! Itsellänihän kesti viitisen vuotta harrastuksen aloittamisesta ensimmäisiin viikkokisoihin. Ja kyllä jännitti! Minäkin olen käynyt mielessäni läpi kysymykset mallia ”mitenköhän ne paremmat pelaajat jaksavat kattoa mun tuhansia heittoja?”, ”enhän minä ole riittävän hyvä” ja klassikko ”mitä ne musta ajattelee?”. Nyt jälkikäteen voin todeta, että vastaukset ovat ”hyvin”, ”jokainen pelaa itseään vastaan, eikä sinun heitot vaikuta muiden peliin” sekä ”mitä väliä sillä on?”. Minua ei ole hetkeäkään harmittanut, että lähdin mukaan kisoihin.
Meitä oli siis alussa joitakin naisia miesten keskuudessa, ja sen kyllä huomasi. Tuohon aikaan suurin osa kisoista oli rentoja ”höntsäkisoja”, ja sanktioituja PDGA-kisoja oli vain muutama vuodessa. Kisoissa oli hyvin huomioitu eritasoisia miehiä luokkajaossa: oli avointa, oli amatööriä ja pappa-sarjaa, mutta naisille ei mitään. Riittävän usein kun kyseli naisten luokan perään, se alkoi ilmestyä kisan tietoihin. Aluksi lisäehdolla: ”järjestetään jos mukaan ilmoittautuu 4 naista”, pikkuhiljaa sitten ilman tuota tietoa. Nykyään naisille on vakiona ainakin yksi luokka jokaisessa kisassa, ja PDGA-kisoissa vakio alkaa olla jo parikin eri luokkaa naisille. Ja hyvä niin.
KUVA 2: Honkimaa Open 2017 -kisaan osallistui 7 naista, joka on tähänastinen Oulun ennätys ”tavallisessa” erilliskisassa, eli pl. naisille suunnattua Ainon päivän kisaa
Ladies’ Open ja naisille suunnattuja kisoja
Vuonna 2013 Oulun frisbeeseura järjesti ensimmäisen vain naisille suunnatun kilpailun, Ladies’ Openin. En ihan tarkalleen muista kisan syntyhistoriaa, mutta jostakin Väyrysen Erno oli saanut idean tuohon kisaan, ja toimi TD:nä. Osallistujia oli aivan huikean montaa, peräti 15 naista – ennätys siihen mennessä! Ladies’ Open on alusta asti ollut osa kansallista Lady Touria. Tässä välissä haluan kiittää meidän paikallista frisbeegolfkauppaa Powergrippiä, joka on alusta asti lähtenyt erittäin hienosti mukaan tukemaan meidän naisten toimintaa. Powergrip on lahjoittanut kisoihin palkintoja, ja on liikkeessä vuosien saatossa järjestetty muutama naisille suunnattua Ladies Nighitäkin, jossa naisille on ollut tarjolla juotavaa ja pientä purtavaa, kiekkotestausta, vinkkejä ja neuvoja.
KUVA 3: Ladies’ Open on houkutellut vuosien varrella mukaan lukuisia naisia ja tyttöjä
Ensimmäisen Ladies’ Openin jälkeen oli sitten vuorossa sekaparikisat. Näitä järjestettiin aktiivisesti parin vuoden aikana, ja kisat toimivat kenties monen uuden naisen ensimmäisenä kosketuksena kilpailemiseen. Sekaparikisojen jälkeen tulivat Matalan kynnyksen kisat, jonka konseptin kehitti Tuija Jaako.
Tuijalla oli idea kisasta, tai oikeastaan ”kisasta”, jossa vasta-alkajia jaettaisiin pieniin ryhmiin, ja jokaiselle ryhmälle jaettaisiin pitempään heittänyt kummipelaaja. Kummipelaajan tehtävänä oli neuvoa heittotekniikassa, säännöissä sekä tietysti rohkaista ja kannustaa. Tämä kisamuoto osoittautui erittäin suosituksi, ja houkutteli mukaan paljon uusia naisia. Osalla ei edes ollut vielä omia kiekkoja, sillä sitä ei edellytetty – kummeilta ja seuralta sai kiekkoja lainaan.
KUVA 4 Tuija Jaako toimi TD:nä monessa Matalan kynnyksen kisassa
Matalan kynnyksen kisat jäivät pienelle tauolle vuoden 2016 EM-kisojen aikana, ja ovat sitä valitettavasti edelleen. Tälle kesälle ollaan tosin käynnistetty Naisten viikkikset, jotka ovat naisille suunnattuja rentoja viikkokisoja, jossa tärkein on kokoontuminen ja muiden naisten näkeminen eikä niinkään tulos tai toisia vastaan kilpaileminen.
KUVA 5 Matalan kynnyksen kisat olivat hitti kesällä 2014
Vuonna 2014 seura osallistui PDGA:n Womens Global Eventiin järjestämällä Ainon päivän kisan, jossa naiset ovat pääosassa. Ainon päivän kisa jäi elämään, ja sitä on järjestetty myös WGE:n välivuosina. Tänä vuonna nähtiin osallistujaennätys kun 21 naista ja 2 tyttöä osallistuivat kisaan. Ainon päivässä naiset ovat siis pääosassa, mutta mitä tämä tarkoittaa noin käytännössä? Radaksi on joka vuosi valittu Virpiniemi, jossa on parhaat fasiliteetit: radan varrelta löytyy jopa kaksi vessaa, melko ehdoton juttu naisille suunnatussa kisassa. Lisäksi rataa on muokattu joka kerta hieman helpommaksi kuin kiinteä rata. Naisia on huomioitu myös pelaajapaketeilla ja ryhmien muodostamisella: naiset ovat päässeet pelaamaan toistensa kanssa jo ensimmäisellä kierroksella, eikä vain finaalikierroksella. Konsepti on osallistujamääristä päätellen ollut varsin onnistunut.
KUVA 6 Ensimmäiseen Ainon päivän kisaan osallistui 19 naista
Junnutytöt tulevat!
Oulun frisbeeseura on myös järjestänyt ohjatut junioritreenit jo kolmena kesänä. Ilahduttavaa on ollut se, että treeneissä käy myös tyttöjä. Näistä pisimpään harrastanut, pian 10-vuotias Jemina Koskela, on jo siirtynyt treenikentiltä virallisiin kisoihin. Toivottavasti Jeminan esimerkki tuo meille muitakin nuoria tyttöjä mukaan kilpailuihin; poikien puolellahan ollaan totuttu näkemään yläasteikäisiä aktiivisesti viikkokisoissa ja aivan PDGA-kisoissakin, mutta kilpailevia tyttöjä meillä ei tähän asti ole ollut.
KUVA 7 Frisbeegolfin ohjatut junnutreenit kiinnostavat tyttöjäkin
Liiton visio 2022 on melko samansuuntainen kuin meidänkin toimintamme: ”Naiset ja tytöt harrastavat ja pelaavat frisbeegolfia siinä missä miehetkin”, tähän me pyrimme. Paljon on siis tehty tässä reilun kymmenen vuoden aikana, mutta paljon työtä on vielä edessä. Minusta meidän seuramme kaipaa vielä enemmän naisjäseniä, ja tilanne on varmasti samanlainen muuallakin Suomessa. Naisia näkee kyllä todella usein radalla – ei Oulussa voi käydä frisbeegolfradalla näkemättä siellä naisia – mutta he eivät liity seuraan yhtä aktiivisesti kuin miehet.
KUVA 8 Näyttääkö lajin tulevaisuus tältä? Jemina Koskela puttaa Muhoksen Amateur Series -kisassa
Miten tästä eteenpäin?
Tuhannen taalan kysymys lienee, mitä naisille pitäisi tarjota, jotta seurajäsenyys houkuttelisi? Vastauksia tähän on varmasti yhtä monta kuin on naisiakin. Kilpalisenssi on kenties monen miehen syy liittyä seuraan, mutta jos ei aio kilpailla – miksi liittyä seuraan? Peliseura, naisille suunnatut tapahtumat, harjoitteluvuorot, naisten päivänä ilmaiseksi saatu jäsenyys, hyväksi havaitun toiminnan tukeminen, puoliso… kaikki nämä voivat olla syitä liittyä seuraan. Ja kun naiset liittyvät seuraan, seuraava pohdittava asia miten saada naiset mukaan seuran toimintaan, ei siis vain jäseniksi, vaan aktiivisiksi jäseniksi. Eihän tähänkään mitään poppakonstia ole. Hallituksen kannattaa pitää korvat auki ja kysellä naisjäseniltään ehdotuksia toiminnaksi, tai vaikkapa ehdottaa, että naiset itse ryhtyvät vetämään haluamansa toimintaa.
Joten naiset: olkaa aktiivisia, liittykää paikalliseen seuraan – se on paitsi hyödyllistä myös mukavaa, olkaa aktiivisia, antakaa hallitukselle ideoita teitä kiinnostavaan toimintaan ja suunnitelkaa ja toteuttakaa sitä itse, jos tarve vaatii.
KUVA 9 Olkaa aktiivisia ja toteuttakaa itse haluamanne toimintaa, vaikka sitten hallituksesta käsin
Kerroin jo aiemmin, ettei minua ole hetkeäkään harmittanut, että tuli lähdettyä mukaan viikkokisoihin. Kilpailuissa olen tavannut aivan mahtavia tyyppejä, joilta olen saanut neuvoja, kehuja ja kannustusta. Olenkin sanonut muille naisille, että jos haluatte kuulla kohteliaisuuksia, teidän kannattaa lähteä mukaan viikkokisoihin, sen verran herrasmiehiä nuo kaikki miehet täällä ovat, että kyllä kehuvat heittoa kuin heittoa (oli siis siihen syytä tai ei). Eikä minua todellakaan harmita, että liityin seuraan. Niin paljon ihania uusia kavereita ja kokemuksia tämä on antanut minulle. Kyllä frisbeegolf on parasta hyvässä seurassa.
Mukavaa kesää ja iloisia hetkiä frisbeegolfin parissa!
Kajsa Wickström
PDGA Europen hallituksen puheenjohtaja 2017-2020
Oulun frisbeeseuran puheenjohtaja 2013-2016