Kuukausi: joulukuu 2018

Mukaan naisjaostoon?

Naisjaostosta vapautuu hakuun yksi paikka jaoston nykyisen kauden loppuun, eli vuodeksi 2019. Jos haluat mukaan joukkoon kehittämään toimintaa ja tuomaan naisfribaa näkyväksi ota yhteyttä. Vapaamuotoiset hakemukset jaoston pj:lle osoitteeseen laura.heikkila@mail.com 28.12.2018 mennessä.

Äänestä vuoden 2018 naistoimijaa

Ilman tekijöitä ei ole toimintaa. SFL:n naisjaosto haluaa nostaa esiin niitä naisia, jotka toimivat aktiivisesti lajin parissa ja etsii nyt vuoden naistoimijaa vuodelle 2018.

Ehdokkaiksi vuoden naistoimijaksi voi ehdottaa sellaisia naisia, jotka ovat kuluneen vuoden aikana järjestäneet frisbeegolfiin liittyvää toimintaa, kuten kilpailuita, klinikoita, laji-infoja tai muita tapahtumia tai toiminut muuten aktiivisesti lajin parissa. Vuoden naistoimija tuo toiminnallaan frisbeegolfia positiivisesti esille ja kannustaa sekä naisia että miehiä lajin pariin.

Tunnetko naisen, johon ylläoleva kuvaus sopii? Ehdota omaa ehdokastasi vuoden loppuun mennessä. Eniten ääniä saanut palkitaan maineen ja kunnian lisäksi palkintokiekolla ja kukilla. Vuoden naistoimija myös esitellään naisjaoston tammikuun ladyna.

Äänestysaika 3.12.-31.12.2018. Voittaja julkistetaan alkuvuodesta 2019.

Linkki äänestykseen https://goo.gl/forms/5CH1dWXpxOIjxzH03

We can do it!

Palkintokiekon We can do it-teemalla on värjännyt Susanna Sillanpää.

 

Joulukuun lady SFL:n toiminnanjohtaja Anniina Ihamäki

Nimi: Anniina Ihamäki
Ikä: 27
Missä asut nyt: Jyväskylä
Mitä seuraa edustat: Jyväskylän Liitokiekkoilijat

Milloin ja miksi aloitit frisbeegolfin: Kesällä 2014. Tapasin nykyisen avomieheni kyseisen vuoden keväällä, ja kesän mittaan taisi sitten tulla puheeksi frisbeegolf, jota hän oli käynyt pelailemassa kavereidensa kanssa. Olin itse halunnut jo pidemmän aikaa päästä kokeilemaan lajia, joten pyysin häntä sitten opettamaan minutkin lajin saloihin.

Tämän hetkinen tittelisi: SFL:n toiminnanjohtaja tammikuun lopusta 2018 alkaen.

Pelilliset parhaat saavutuksesi: Frisbeegolfkilpailuihin en ole vielä osallistunut, joten sikäli mitään semmoisia pelillisiä saavutuksia ei ole. Pelaillessa tulee toki onnistumisen elämyksiä, kun heitot osuvat kohdilleen, mutta en osaa nimetä mitään tiettyä saavutusta.

Ei-pelilliset parhaat saavutuksesi: Vaikea kysymys tämäkin. Toiminnanjohtajana aloittaessani hyppäsin omatoimiharrastajasta ensimmäistä kertaa järjestäytyneemmän frisbeegolfin ja lajin kilpailutoiminnan pariin, joten uuden opettelua erityisesti tällä osa-alueella on riittänyt. On mukava huomata oppineensa jotain uutta ja hahmottavansa kokonaisuuksia entistä paremmin, mutta ehkä ne ”parhaat saavutukset” ovat tälläkin saralla vielä edessä päin. 🙂

Mikä sai sinut hakemaan toiminnanjohtajaksi: Bongasin hakuilmoituksen ja totesin, että tässäpä on mielenkiintoinen tehtävä. Frisbeegolfissa viehättää sen monimuotoisuus: laji tarjoaa elämyksiä niin omatoimiharrastajille kuin kisaajillekin ja innostaa esimerkiksi eri-ikäisiä liikkumaan. Urheilujärjestöissä toimiminen on ollut lapsuudesta asti itselleni tärkeää ja koin sen taustan sekä oman koulutukseni myös sellaisena, että kyseinen työtehtävä voisi olla minulle passeli.

Mitä kuuluu toimenkuvaasi Suomen frisbeegolfliitossa: Aika paljon kaikenlaista laidasta laitaan, sillä olen liiton ainut työntekijä. Tehtäviin kuuluu muun muassa jäsenyys- ja lisenssiasioiden edistämistä sekä niissä auttamista ja neuvontaa, kilpailuasioiden hoitamista yhdessä hallituksen kanssa, tapahtumien järjestämistä (mm. juniorileiri, Liitopäivät, kokoukset), sponsorointiasioita ja tiedotustöitä (liiton kilpailutiedotteet, muu viestintä), erilaisten hakemusten ja selvitysten laatimista sekä muita liiton toiminnan juoksevia asioita.

Työtehtävät vaihtelevat myös hieman yhdistyksen vuosikellon mukaan. Päivät ovat ylipäätään harvoin samanlaisia keskenään.

Mikä on tavoitteesi frisbeegolfissa (pelaajana tai toiminnanjohtajana): Toiminnanjohtajana tavoite on luonnollisesti itse kehittyä tekijänä sekä kehittää liiton toimintaa. Yksi isompi uusi tavoite ensi vuodelle, jota odotan mielenkiinnolla, on seura- ja yhdenvertaisuuskyselyiden toteuttaminen ja sitä myöten liiton vision päivittäminen.

Naistoiminnan kehittäminen liiton näkökulmasta: Yhdenvertaisuustyö ylipäätään on liiton toiminnassa sellainen asia, johon halutaan panostaa enemmissä määrin, ja naisjaoston rooli jo vakiintuneena toimijana on siinä erittäin tärkeä. Mielestäni naisjaosto on tehnyt upeaa ja vaikuttavaa työtä nais- ja tyttötoiminnan edistämiseksi. Toiminnassa on mielestäni onnistuneesti otettu huomioon esimerkiksi erilaisin tavoittein ja motivaatioin pelaavat. Kiitos siis siitä!

Naistoiminnan kehittämisessä naisjaostolla on ollut ja on siis erittäin tärkeä rooli myös tulevaisuudessa. Toivon, että pystyn itsekin olemaan avuksi esimerkiksi naisten viikon kaltaisissa tempauksissa, joissa jäsenseuroja haastetaan järjestämään nais- ja tyttöpelaajille suunnattua toimintaa omalla alueellaan.

Terveiset kaikille frisbeegolfaaville naisille ja tytöille: Kaikille oikein mukavaa loppuvuotta ja tsemppiä uudelle kaudelle!

Teksti: Nina Kiminki