Uusi Naisjaosto aloitti toimikautensa

SFL:n Naisjaosto uudistui kokonaan vuoden alussa, kun kaksi vuotisen toimikautensa neljä uutta jäsentä. Jaoston uudet jäsenet ovat Mila Puumala Karkkilasta, Tiina Korve Tuusulasta, Teija Soukkila Turusta ja Suvi Ylipuranen Rovaniemeltä. Hienoa, että ympäri Suomen löytyy innokkaita naisia mukaan toimintaan. Kevään aikana tutustumme jaoston jäseniin paremmin, kun jaoston jäsenet esittäytyvät.

Vuoden alkupuolella jaosto järjestäytyy ja tekee tarkemman toimintasuunnitelman tälle kaudelle. SFL:n toimintasuunnitelman mukaisesti Naisjaoston tehtävänä on tukea seuroja ja antaa seuroille työkaluja naisharrastajien määrän kasvattamiseen ja naisharrastajille sopivien aktiviteettien luomiseen. Jokainen jaosto tekee omat suunnitelmansa siitä, miten tätä tehtävää toteuttaa. Tämän lisäksi jaosto koordinoi Lady Touria, joka on matalan kynnyksen kilpailusarja naisille ja tytöille.

Uuden jaoston myötä kiitos edelliselle jaostolle, josta useat jäsenet olivat mukana alusta alkaen. Kiitos Nina Kiminki, Tiina Riekkola, Pirjo Hollemo ja Terhi Kytö. Uskoisin, että jokainen jatkaa lajin kehittämistä omalta osaltaan myös jaoston jälkeen. Allekirjoittanut jatkaa jaoston parissa SFL:n hallitusvastuullisen roolissa ainakin vuoden 2020.
Laura Heikkilä, Naisjaoston pj. 2018-2019