Vuoden naistoimija 2019 on Mira Ekroos Äänekoskelta!

Vuoden naistoimija 2019 Mira Ekroos.
Kuva: Katja Hiironen

Vuoden 2019 naistoimijaa äänestettiin loppuvuodesta ehdolle esitettyjen aktiivinaisten joukosta. Äänestysaktiivisuus oli kiitettävää ja ehdokkaat saivat paljon huomiota sosiaalisen median puolella. Monelle ehdolle pääsy oli kunnia ja kiitos tehdystä työstä. Hienoa, että äänestyksellä saatiin paljon näkyvyyttä meidän lajin parissa toimiville mahtaville naisille. Kaikki ehdokkaat keräsivät mukavan äänisaaliin. Eniten ääniä tänä vuonna sai Mira Ekroos,  Äänekosken ja Peurungan seudun aktiivinen TD!

Soile Mutikaisen värjäämä Vuoden naistoimija 2019 -palkintokiekko.

Nyt toista kertaa jaettavana Vuoden naistoimija -palkintona on upean kukkakimpun lisäksi ”We can do it”-teemaan värjätty kiekko. Kiekon tekijäkin löytyy aina fribanaisten joukosta. Tänä vuonna palkintokiekon värjäsi Soile Mutikainen Hyvinkäältä.

 

Naisjaosto yllätti Miran tiedolla voitosta tällä viikolla. Samalla kyselimme Miralta vähän siitä, miten hän on päätynyt frisbeegolfin pariin ja mitä kaikkea harrastukseen on kuulunut viime vuonna ja millaisia suunnitelmia tälle vuodelle on. Miran esittelyä lukiessa tulee mieleen, että palkinto meni aivan oikeaan paikkaan. Onnea Mira ja kiitos kaikkien niiden puolesta, joiden harrastamista olet edesauttanut toiminnallasi!

Tutustu Miraan tarkemmin: 

Hei! Olen Mira, 27-vuotias ja asustelen Keski-Suomessa Äänekoskella. Harrastan frisbeegolfin lisäksi koirien kanssa lenkkeilyä ja teen vanhan navetan perukoilla erilaisia käsitöitä. Tykkään myös meidän puhtaasta ja kauniista Suomen luonnosta, joten metsissä käyskentely ja siellä rentoutuminen on minulle tärkeää.

Kun ensimmäistä kertaa lähdin kokeilemaan frisbeegolfia joskus 8 vuotta sitten, en oikein välittänyt siitä ja ihmettelin vaan miten se innostikaan monia niin paljon, juosta nyt muovilautasten perässä radalla useita tunteja. Tuon jälkeen meni pitkä aika, varmaan puolivuotta ennen seuraavaa kokeilukertaa ja siitä toisesta kerrasta se innostus sitten kasvoi. Kun sai niitä pieniä onnistumisia ja heittokaverit olivat todella kannustavia, alkoi nälkä kasvaa syödessä ja siitä se ajatus sitten lähti. Sen jälkeen olen ollut mukana frisbeegolfin parissa todella aktiivisesti, varmaan kaikella mahdollisella tavalla: Kilpailin, höntsäilin, pidin viikkokisoja, parikisoja, muita hauskoja erilliskisoja ja useana talvena järjestin monet Karvalakkikisan osakilpailut. Lisäksi olin aika ajoin mukana liiton alaisissa kilpailuissa spotterina tai tulosten kirjaajana jos en itse päässyt osallistumaan pelaamiseen. Talkoilin aina kun mahdollista, olin mukana uuden radan rakentamisessa, olin yhden seuran ja yhden kannatusyhdistyksen hallituksessa hääräämässä, kouluttauduin viralliseksi frisbeegolfohjaajaksi, pidin erilaisia ohjauksia Äänekoskella ja Peurungassa.

Vuoden 2018 lopussa tein hakemuksen meille Äänekoskelle ensimmäistä kertaa SM-tason kilpailuista ja kun uusi vuosi 2019 oli alkanut, sain sähköpostia että Joukkuefrisbeegolfin SM-kilpailut oli myönnetty meille. Siitä alkoikin sitten isompien kilpailuiden suunnittelu ja toteutus. Paljon erilaisia kilpailuita järjestäneenä oli helppo lähteä tuotakin kilpailua rakentamaan, toki nyt piti muistaa että kaikki tehdään virallisestikkin oikein. Mutta tämän paikallisen, aktiivisen ja osaavan talkooporukan kanssa saatiin aikaiseksi mainiot kilpailut jossa kaikki sujui suunnitelmien mukaan. Yhteen hiileen puhaltaminen on tärkeää tässäkin lajissa.

Tänä vuonna tulen keskittymään frisbeegolfin parissa siihen rentoon heittelyyn kavereiden kesken, nähtävästi ilman sen kummempaa kisaamista. Tuli juuri muutettua ensimmäiseen omaa kotiin peltojen keskelle maalle, missä riittää touhua ja totuttelua. Mutta eihän sitä tiedä jos kesällä järjestäisi vaikka muutamat laji-infot tai naisten heittelyt.

Frisbeegolfissa ehdottomasti parasta on mielestäni lajin sosiaalisuus. Tätä kautta on tullut lukematon määrä kavereita ja osasta on jopa tullut ihan ystäviäkin. Myöskin liikkuminen ulkona, erilaisilla radoilla ja toisten onnistumisien näkeminen on hienoa katseltavaa.

Minulle tuli yllätyksenä että minut oli ilmoitettu tähän äänestykseen ja vielä enemmän yllätyin kun sain viestin että minut oltiin valittu vuoden naistoimijaksi 2019. Kiitos teille kaikille äänestäjille, teitä kaikkia varten tätä tehdään ja rakkaudesta lajiin. Muistakaa että frisbeegolf on mukava ja rento harrastus jossa kilpaillaan vain itseään vastaan ja kannustetaan kanssapelaajia!

Palkinnon ja kukat Miralle toimitti perille Naisjaoston puolesta Katja Hiironen. Kiitos avusta!
Kuva: Katja Hiironen

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vuoden 2019 naistoimijaehdokkaat olivat: 

Mira Ekroos
Äänekosken ja Peurungan seudun aktiivinen TD.

Sanna Ahlgren
Pirkanmaan Mimmiliigan kantava voima

Katja Tuomola
Heinolan naisjaoston perustaja ja naisten treenien vetäjä

Niina Turtiainen
Helsingin Frisbeegolfvalmennuksen aktiivinen valmentaja

Tiina Riekkola
Lajiaktiivi Pääkaupunkiseudulta. Nyt myös PDGA Europen riveissä

Nina Taronen
Muita kannustava aktiiviharrastaja Riihimäeltä. Mukana myös monissa kisajärjestelyissä

Kati Myllymäki
Frisbeegolfin naisaktiivi Keski-Pohjanmaalta

Jenni Nikkanen
Turun seudun aktiivinen kisajärjestäjä

Nina Kiminki
Muita kannustava naisfrisbeegolfin edistäjä. Lady Tourin perustaja

 

Vuoden 2020 naistoimijaa saa ehdottaa ensi syksynä.