Vuoden 2020 naistoimija on Heidi Kuikka Kokkolasta!

Suuret onnittelut Vuoden 2020 naistoimijalle Heidi!

Vuoden 2020 naistoimija Heidi Kuikka

Naisjaosto sai apua voittajan yllättämiseen ja palkitsemiseen Kajsa Wickströmiltä, joka toimitti palkintokiekon ja kukkakimpun perille jaoston puolesta. 

Haastattelimme Heidiä voitosta palkitsemisen jälkeen. Lue alta, mitä kaikkea Heidi tekee ja millaisia terveisiä hänellä on muille lajin parissa toimiville. 

Sinusta on kerrottu, että sinulla on vaatimaton ja jäätävä halu auttaa toisia eteenpäin lajissa.

Miltä valinta vuoden naistoimijaksi tuntuu?

Yllättävältä ja samalla todella hienolta. Äänestyksessä oli sen verran kovia tekijöitä, etten osannut kuvitella valinnan osuvan Keski-Pohjanmaalle. Kajsa (Wickström), joka seisoi oven takana kukkakimpun kanssa voi varmasti vahvistaa, että olin melkoisen hämmästynyt. 

Vuoden naistoimijan valinta ylipäätään on arvostuksen osoitus lajin ylimmältä kotimaiselta taholta, joten onhan se suuri kunnia! 

Miten ja milloin päädyit lajin pariin?

Heinäkuussa 2015 lähdin veljeni mukaan Köykarille ”kerran, ihan vain testaamaan”. 

Miten ja milloin aloit järjestää toimintaa muille ja mistä sait inspiraation?

Aika pian järjestin höntsäkisoja ja autoin viikkokisojen pitämisessä, varmaankin vuodesta 2016 lähtien. Minut valittiin lyhyellä lajikokemuksella vuonna 2017 West Coast Disc Golfersien puheenjohtajaksi, jossa toimin kolme kautta. 2018 vedin ensimmäisen PDGA-liigan ja 2019 ensimmäisen C-tier kisan. Näitä onkin sitten tullut pidettyä useampia. Inspiraatio tulee varmaan kanssaharrastajien ajatuksista ja toiveista. En ole tuumailijaluonne, vaan yleensä innostun ja toteutan ideoita nopeasti. 

Toimit aktiivisesti frisbeegolfin parissa, varsinkin aloittelijoiden ja junioreiden kanssa. Kumpikin osa-alue jää valitettavan usein vähälle huomiolle, joten olisiko sinulla antaa vinkkiä muille toimijoille, miten aktivoida aloittelijat ja nuoriso omassa toiminnassa?

Pelkästään aloittelijoille suunnatut kisat ovat vetäneet mukavasti porukkaa, myös junioreita. Näissä konkariheittäjät ovat toimineet mentoreina. Tämä on ollut toimiva ja antoisa konsepti. Samalla olemme huomanneet, että mainonta kannatta suunnata konkreettisesti radalle, koska some ei välttämättä tavoita uusimpia harrastajia. 

Junnutreenit ovat olleet itselle kesän kohokohtia. Niitä on pidetty kerran viikossa kesäkaudella. Samalla on pyörinyt myös aikuisten tekniikkaopetus. Junnutreeneissä tuntuu aina olevan hauskaa ja onhan laji itsessään mitä mainioin pedagoginen alusta.

Mitä terveisiä vuoden naistoimijalla on muille jo aktiiveille tai niille, joita kiinnostaisi alkaa järjestämään toimintaa? Miksi kannattaa olla aktiivinen?

Pieninkin apu vie lajia eteenpäin. Rohkeasti mukaan vain, aina on jotain missä voi auttaa, oli lajikokemusta, kuinka vähän tai paljon tahansa. Tekemällä oppii! Lajiaktiivina saa yllättävän laajan verkoston (Suomessa ja ulkomailla), paljon uusia tuttuja ja mitä mahtavimpia kokemuksia.  

Haastattelu: Nina Taronen

Kuva: Heidi Kuikka

Palkintokiekon värjäys: Janniina Hämäläinen