Lady Tourin harjoittelija esittäytyy

Lady Tour järjestetään jälleen vuonna 2023. Tänä vuonna tourin organisoinnissa Naisjaostoa avustaa Tiia-Maria Toivonen, joka suorittaa työelämäharjoittelunsa Lady Tour -kokonaisuuteen keskittyen.

Tiia-Maria Toivonen Powerputt Ladies Openissa 2022. Kuva: Marika Salmi

Moikka!

Olen Tiia-Maria Toivonen ja suoritan ammattikorkeakoulun työelämäharjoittelua Suomen frisbeegolfliiton Naisjaostossa kevään ja kesän aikana. Vastaan kesän 2023 Lady Tourin koordinoinnista yhdessä liiton sekä naisjaoston kanssa.

Opiskelen Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa liikunnanohjaajaksi Savonlinnan kampuksella toista vuotta. Hakeuduin harjoitteluun frisbeegolfin pariin, koska laji on jo useamman vuoden ollut menossa mukana, mutta yhtään kisaa en ole vielä itse järjestänyt. Lajia olen pelannut ensimmäisiä kertoja jo vuonna 2012, mutta aktiivinen harrastaja olen ollut nyt viitisen vuotta. Kisakokemusta viikkokisoista ja esimerkiksi Lady Tourin kaltaisista pienemmistä kisoista on yhden kauden verran. Lajia harrastelen nykyisin talvisin noin kerran viikossa mahdollisuuksien mukaan ja kesäisin tulee pelattua lähes päivittäin. Frisbeekärpänen on siis puraissut ja lujaa!

Frisbeegolf on laji, jossa yhdistyvät ystävät, luonto, liikunta ja hauskanpito. Ja juuri siksi nautinkin pelaamisesta valtavasti. Ei tietenkään saa unohtaa sitä, että radoilla ja kilpailuissa tutustuu kerta toisensa jälkeen uusiin tuttavuuksiin ja lajin parissa sekä kisaajien että muiden toimijoiden kanssa on hienoa tehdä yhteistyötä ja toimia yhteisen intohimon puolesta. Itseä kiehtoo lajissa myös sen moninaiset mahdollisuudet – on siis mahdollisuus pelata omaksi iloksi tai vaihtoehtoehtoisesti ryhtyä kisaamaan

Minut voit tavoittaa Lady Touriin liittyen sähköpostitse ladytour@frisbeegolfliitto.fi.
Toivottavasti kesällä törmäillään ja tavataan myös kasvotusten frisbeegolfin merkeissä 😊