Kategoria: Tapahtumia

The Powerputt Girls & Ladies Open 2021

Viikon päästä lauantaina 25.9.2021 järjestetään tapahtuma, jollaista ei Suomessa olla nähty. Tapahtumapaikkana toimii Karkkilan Frisbeegolfrata, jossa järjestetään ”The Powerputt Girls & Ladies Open 2021”. Tapahtumassa on luvassa mm. puttiklinikkaa maailman top 2 ja top 3 naisheittäjiltä, sillä tapahtuman suojelijoina toimivat Innovan tiimin kuuluvat Eveliina Salonen ja Henna Blomroos. Tapahtuman kruunaa lisenssivapaa kilpailu, johon on osallistujia jonoksi asti, vaikka kisaan mahtuu yhteensä 100 tyttöä ja naista.

Jaosto haastatteli taannoin tapahtuman ideoijaa, Katri Koposta, selvittääkseen miten näin suuren suosion saavuttaneen tapahtuman idea on lähtenyt liikkeelle. Kyselimme myös löytyisikö vinkkejä muille järjestäjille, jotka haluaisivat nähdä enemmän naisia ja tyttöjä tapahtumissaan.

Kerro Katri hieman itsestäsi fribaajana, eli kauanko olet heitellyt, miten löysit lajin?

– Aloitin frisbeegolfin pelaamisen viime kesänä. Eli olen melko tuore kasvo vielä ja suuri himo olisi kehittyä pelaajana. Löysin lajin pariin miespuolisen kaverin kautta, joka sai minut melko pian houkuteltua mukaan myös eri seurojen järjestämiin viikkokisoihin pääkaupunkiseudulla. Yksittäisen ihmisen opastuksella ja kannustuksella oli omaan harrastamiseeni valtava merkitys – ja tämän koitan pitää mielessä, kun itselle tulee mahdollisuus vaikuttaa jonkun toisen laji-intoon.

Mistä sait idean tähän tapahtumaan?

– Idea heräsi keskustelusta, jota käytiin Frisbeegolf Suomi -ryhmässä Facebookissa. Jaoin päivityksessä omia kokemuksiani kilpailemisesta naisena ja pyysin kilpasiskoja jakamaan omiaan. Moni kertoi, ettei olisi uskaltanut kilpailuihin mukaan, jos ei olisi ollut erityisesti naisille suunnattua tapahtumaa tarjolla, ja että kynnys osallistua ensimmäistä kertaa oli silti tosi korkea. Kilpailu saattaa sanana olla monille musta vaate, sillä siihen on sisäänrakennettuna vertailu muihin pelaajiin, ja oma taso jännittää. Todellisuudessa muita vastaan kilpaileminen ei ole monelle se pääsyy käydä kilpailuissa. Syitä on varmasti monia. Itselle kilpailuissa käyminen antaa harjoituskierrosta paremman mahdollisuuden keskittyä jokaiseen heittoon ja tuo ihan eri tason motivaation seurata omaa kehittymistä. Kilpailen siis pohjimmiltaan itseäni ja omaa suoritustasoani vastaan. Kisoissa olen myös nähnyt paljon eritasoisia heittäjiä, joilta pystyn ammentamaan ideoita omaan peliin. Mutta ennen kaikkea kisoissa on kivaa ja siellä tutustuu uusiin pelaajiin. Mietin siis, että olisi hienoa luoda tapahtuma, jossa nostetaan esiin se frisbeegolfin yhteisöllisempi puoli ja tehdään ensimmäisestä kilpailukokemuksesta mahdollisimman kiva, jotta kipinä kisoissa käymiseen saataisiin herätettyä mahdollisimman monelle.

Naisten määrä kisoissa on usein harvassa, mutta tämä tapahtumahan osoittaa sen, että naiset haluavat kisata. Minkä uskot olevan tapahtuman suosion salaisuus?

– Minulla ei ole ollenkaan aiempaa kokemusta kisojen järjestämisestä, enkä ollut vielä tuolloin käynyt naisille suunnatuissa kisoissa. Lähestyin koko aihetta vähän lajin ulkopuolelta ja markkinoinnin ammattini pohjalta. Olin ihan ensimmäisenä yhteydessä Eveliina Saloseen ja Henna Blomroosiin ideani kanssa ja pyysin heitä tapahtumalle suojelijoiksi. Ajattelin, että itseäni ainakin olisi motivoinut ensikertalaisena nähdä huippupelaajien heittoja ja saada heiltä opastusta sen varsinaisen kilpailun lisäksi. Tässä vaiheessa minulla oli kassissa kasa hajanaisia ideoita fiilistelymusiikista ruokakojuihin, eikä yksikään niistä liittynyt varsinaiseen kilpailuun. Kun Eve ja Henna olivatkin heti messissä, totesin, että kai tämä sitten pitää toteuttaa. Onnekseni löysin pian Niina Saarisen TD:ksi vastaamaan kisajärjestelyistä, kun niistä en edelleen tiedä mitään. Niina on muutenkin sparrailussa korvaamaton tuki, eikä koko höskä ikinä järjestyisi ilman häntä. Eli ehkä tässä tapahtumassa nyt osui sitten konseptointi kohdilleen. Kilpailusta on edelleen kyse, mutta kisan ympärille rakennetaan kaikkea kivaa, jotta tapahtumassa viihtyisi muutenkin. Me pyritään lisäksi koko ajan pitämään meidän ihanat osallistujat mukana fiiliksessä ja ideoita markkinointiin olisi enemmän kuin mitä ehditään toteuttaa. Ehkäpä voitaisiin seuraavaksi kysyä tämä kysymys heiltä, sillä suosio yllätti kyllä järjestäjätkin.

Miten jatko, tuleeko tästä kenties vuosittainen tapahtuma?

– Heh, jospa me yritetään ihan ensin selviytyä tästä ensimmäisestä hengissä. Melkoinen rumba tämä on ollut, kun koko idea heräsi kuukausi sitten (heinäkuussa). Mutta eihän sitä koskaan tiedä, mitä tuleman pitää. Jatko riippuu varmasti paljon myös osallistujien kokemuksista.

Terveiset muille järjestäjille, jotka ehkä pohtivat, kuinka naisia saisi enemmän mukaan tapahtumiin?

– Kyllä se tässäkin pelissä auttaa erottua massasta ja saada oman jutun ympärille luotua pöhinää. Pelkkä Metrixin avaaminen ei ehkä saa liikkeelle ainakaan niitä harrastajia, joille kilpaileminen on vielä uutta ja jännittävää. Tai no, ei se jännitys ole minnekään itsellä kadonnut, vaikka kisoja on jo takana. Ja hyvä niin, se kun on lopulta kuitenkin tärkeä osa kilpailemisen viehätystä.

Tapahtuman TD, eli kisaosuuden vastaava Niina Saarinen on innoissaan h-hetken lähestyessä, mutta jakaa kunniaa tapahtuman järjestymisen osalta myös Katrin suuntaan.

– Puolin ja toisin ei tapahtumaa olisi, ilman Katrin innokkuutta ja innovatiivisuutta ei oltais tässä. Odotan innolla kisaa ja on mahtava nähdä näin sankoin joukoin naisia paikalla kisaamassa.

 

Lisää tapahtumaan liittyen löytyy alla olevista linkeistä, niin Metrixistä kuin myös sosiaalisesta mediasta:

Facebook

Instagram

Metrix

 

Tapahtumakalenteri 2020

Lady Tourit 2020:

4.7.2020 Rovaniemi

9.7.2020 Tuusula

11.7.2020 Tammela – siirretään

12.7.2020 Pöytyä (Haukkavuori)

16.7.2020 Lohja (Laakspohja)

23.8.2020 Nousiainen

12.9.2020 Huittinen (Vampula)

 

Naistenviikon tapahtumia 2020

la 18.7.2020

su 19.7.2020

  • Naistenviikon parikisa Hauniaisissa Raisiossa

ma 20.7.2020

  • FGCH Naistenviikon kisa Tuusulassa
  • Lajiintutustumiskurssi naisille ja tytöille Kaatiksella Vihdissä

ti 21.7.2020

  • Naistenviikon kilpailu Puolarmaarissa Espoossa
  • Naistenviikon yhden kiekon kisa Ilmarisissa Liedossa

ke 22.7.2020

  •  Mustavaris ry naisten viikkikset Porissa
  • Juho Väisäsen putti- ja tekniikkatreeni naisille Laakspohjassa Lohjalla

to 23.7.2020

  • NBDG Ladies Series 2020 Laakspohja Lohjalla

pe 24.7.2020

TD-kurssi naisille 7.12.2019 Villa Sibbessä

Naisten osuus kilpailunjohtajissa on vielä valitettavan pieni. Tämän asian korjaamiseksi SFL:n Naisjaosto järjestää vain naisille tarkoitetun yksipäiväisen TD-kurssin Villa Sibbessä  lauantaina 7.12.2019.

Kouluttajana kurssilla toimii Suomen kokenein TD Mikko Wikman. Kurssi on avoin ja maksuton (sis. aamukahvit ja lounaan) SFL:n jäsenseurojen naisille ja tytöille. Osallistujat vastaavat itse matkakuluistaan.

Kurssilla opetellaan ja harjoitellaan kilpailun järjestämisen perusasioita sekä Metrixin ja PDGA Tournament Managerin käyttöä. Kurssilla on mahdollista kysyä mieltä askarruttavista asioista kilpailun järjestämiseen liittyen. Mukana on myös Naisjaoston jäseniä, joilla on jo kokemusta kilpailunjärjestämisestä. 

Ilmoittaudu kurssille tämän linkin kautta 24.11.2019 mennessä: https://forms.gle/5GGpFkLivevuaxuy5 

Mukaan mahtuu 20 nopeinta ilmoittautujaa. Jotta kurssi toteutuu, tarvitaan vähintään 5 osallistujaa.  Ilmoittautuneille lähetetään kurssin tarkempi aikataulu ja ohjelma ilmoittautumisajan päätyttyä. 

Lisätietoja: Laura Heikkilä laura.heikkila@frisbeegolfliitto.fi ja 040 8258899

 

 

Lady Tour 2019

Taas on kesä tulollaan ja kesän myötä Lady Tourit käynnistyvät pikku hiljaa. Lady Tour on kaikille tytöille ja naisille suunnattu matalankynnyksen kisa. Tarkoituksena on saada mahdollisimman paljon naisia ja tyttöjä mukaan tapahtumiin taitotasosta, kokemuksesta ja iästä riippumatta. Kisaan osallistuminen ei vaadi lisenssiä eikä seurajäsenyyttä.

Ensimmäinen Lady Tour järjestettiin jo vuonna 2013, joten tuleva kausi on jo Lady Tourin seitsemäs. Lady Tourilla vuonna 2018 käytiin 16 osakisaa, joihin osallistui 143 eri naista ja tyttöä. Yhteensä osallistumiskertoja oli 271.Paljon hyviä heittoja, huippuseuraa, naurua ja onnistumisen iloa loistavan lajin parissa.

Uusia ja vanhoja kisapaikkakuntia on jo ilmoittautunut toista kymmentä, mutta päivämäärät ovat vielä vahvistamatta. Paikkakuntia on jälleen ympäri Suomen. Sitä mukaa, kun päivämäärät vahvistuvat ne lisätään Metrixistä

Kaikki tytöt ja naiset tervetuloa rohkeasti mukaan mukaviin ja rentoihin Lady Tour- tapahtumiin.

Mikäli seurasi on kiinnostunut järjestämään Lady Tour osakisan ota yhteyttä Nina Kiminkiin (nina.kiminki@kolumbus.fi)

Kuva Vihdin Kaatiksen Lady Tourilta v. 2018.

 

Lady Tourin säännöt löytyvät Suomen frisbeegolfliiton naisjaoston sivulta Lady Tour

 

Lady Tour Facebookissa

 

 

Kuva ja teksti: Nina Kiminki

Pirkanmaan Mimmiliiga

Pirkanmaan Mimmiliiga on aloittanut toimintansa vuonna 2016, kun naapurikuntien seura-aktiivit Sanna Ahlgren (LemkiDG) ja Heidi Helin-Harinen (VlkDG) yhdessä tuumivat, että olisi kiva höntsäillä välillä vaan naistenkin kesken.

Olimme todenneet, ettei kaikki naiset uskalla / halua heti viikkokisatoimintaan mukaan lähteä, kun siellähän on miehiä ja kaikkee, nehä heittää 150 metriä tosta vaan ja joutuu oottelee ku on ite siellä vasta kolmen-neljän heiton jälkeen. Vai miten se nyt menikään? 😉

Mutta siitä se ajatus joka tapauksessa lähti! Naisille oli omaa toimintaa Pirkanmaalle saatava ja mahdollisimman matalalla osallistumiskynnyksellä tietysti.

Vuosi 2016

Vuonna 2016 aloitettiin pienin askelin. Hommasimme liigalle pääsponsoriksi suomalaisen Prodiscuksen, sekä monia muita pienempiä sponsoreita kattamaan kuuden osakilpailun palkinnot. Heidi kruunattiin kauden päätteeksi Pirkanmaan Mimmiliigan voittajaksi.

Kuva 1. 2016 Epilä

Vuosi 2017

Vuonna 2017 oli aika lyödä isompaa vaihdetta silmään, kun kysyntä naisten kisoille Pirkanmaalla oli todistetusti huomattu. Pidettiin 13 osakilpailua, joista viimeinen Valkeakoskella Korkeakangas DiscGolfParkissa kakkukahvien ja palkintojenjaon kera. Pääsponsoriksi liigalle minä, Sanna Ahlgren, hommasin Discmanian, sillä toimin toista vuotta myös Discmanian mediapartnerina.

Vieläkin haalimme Heidin ja muiden kanssa joka osakilpailuun myös erilliset pienemmät sponsorit ja joka osakilpailun jälkeen palkittiin väkeä tuotepalkinnoin. Oli hemmotteluja, Tervens -pastaa, autofixiä, lahjakortteja, kiekkoja, mitä ikinä yritykset keksivät lahjoittaa. Sellainen varastollinen täynnä tavaraa. Liigan isotessa huomasimme sponsorihankinnan kuitenkin työlääksi joka osakilpailulle, joten päätimme tehdä siihen muutoksia vuodelle 2018.

Kuva 2. 2017 Hervanta

Vuonna 2017 todistimme 138 erillistä kilpailusuoritusta, keskimäärin osakilpailuissa kävi 11 naista per kilpailu. Käytössä oli uudistuksena kaksi kilpailuluokkaa, Metrix -rajana 750. Hanna Kautio voitti Pirkanmaan Mimmiliigan vuonna 2017 ja on täten hallitseva Pirkanmaan Mimmiliigan mestari. Top-3:een mahtui naisia molemmista luokista, sillä samat pisteet oli jaossa niin ylemmässä, kuin alemmassakin luokassa.

Vuonna 2017 toimintamme huomattiin myös muualla ja meistä tehtiin haastattelu mm. Seikkailijattariin: http://www.seikkailijattaret.fi/frisbeegolf-vetaa-leidit-radoille-talvellakin-kiekkomimmit-kertovat-miten-paasta-alkuun-hittilajissa/

Kuva 3. Voittajat 2017

 

 

 

 

 

 

 

Vuosi 2018

Kausi 2018 on ollut tähän mennessä loistava. Kesä on ollut kesä, eikä juurikaan ole ainakaan kelin takia kukaan jättänyt osallistumatta. Ollaan saatu monta uutta kasvoa mukaan liigaan ja puskaradio tuntuu pauhaavan kuumana.

Liiga on nyt noin puolessa välissä tätä kautta. Discmania on myös kauden 2018 pääsponsori. Päätimme järjestää ainakin 16 osakilpailua tänä vuonna ja lisäksi mietinnässä on parikisailua & heitto-opastusta. Vain yhdessä osakilpailussa on tänä vuonna jääty alle 10 kilpailijan. Epilä sen sijaan veti osallistujia jopa 16.

Kuva 4. 2018 Epilä

Käytössä on tänäkin vuonna kaksi eri luokkaa: Metrix -rating 775 ja yli & Metrix -rating 774 ja alle. Molemmissa luokissa samat pisteet jaossa ja voit vaikka pomppia luokasta toiseen kesken kauden. Osakilpailukohtaiset tuotepalkinnot jätimme pois työläisyyden takia ja kilpailemme nyt niin kutsutusta discorahasta. InnovaStoren lahjakortti on joka osakilpailussa CTP -palkintona ja totta kai otamme muitakin lahjoituksia vastaan, mutta emme niitä enää hakemalla hae.

Vaikka Pirkanmaan Mimmiliiga on nimensä mukaisesti liiga, niin mikään ei estä naisia & tyttöjä osallistumasta vain vaikka yhteen tai kahteen osakilpailuun. Iloksemme olemme saaneet todeta, että liiga vetää väkeä myös muualta Suomesta. Kaikki naiset & tytöt ovat tervetulleita, rohkeasti vaan mukaan pitämään hauskaa.

Kuva 5. Sanna AM EO 2018 Kuva: Elli Heikkilä

 

 

 

 

 

 

 

 

Pirkanmaan Mimmiliiga 2018 Metrix -tulospalvelussa: https://discgolfmetrix.com/?u=scorecard&ID=629457

Lisätiedot Pirkanmaan Mimmiliigasta ja tapahtumat Facebookissa: https://www.facebook.com/PirkanmaanMimmiliiga/

 

Kirjoittanut:

Sanna Ahlgren – LemKi Disc Golf

Otahan seurantaan myös omat friba-aiheiset sivuni https://www.facebook.com/Sanzeah/

 

Naisfrisbeegolfia Helsingissä – Kivikko Ladies Cup

Disc Golf Vikings järjestää paljon kaikenlaista toimintaa Helsingissä ja erityisesti Kivikon frisbeegolfradalla. Seurassa on paljon aktiivisia naisia, mikä näkyy naisille järjestettynä toimintana.  Keväällä 2017 Kivikossa käynnistyi naisille tarkoitettu matalan kynnyksen kilpailusarja Kivikko Ladies Cup. Sarjaa pelataan myös tällä kaudella. Kisat järjestetään kerran kuukaudessa huhtikuusta syyskuuhun. Osakilpailuja on yhteensä kuusi ja niistä jaetaan sijoituksen mukaan pelaajille pisteitä. Kisoissa on kaksi sarjaa: lisenssipelaajat ja lisenssittömät pelaajat. Vikingsien jäsenyydestä on hyötyä pienemmän osallistumismaksun muodossa, mutta osallistuminen ei vaadi seurajäsenyyttä, vaan kisat ovat avoimet kaikille. Osallistumismaksut käytetään kokonaisuudessaan palkintoihin, sillä Disc Golf Viking on alusta asti halunnut kannustaa lisää naisia mukaan lajin pariin.

Ladies Cupin laittoi alulle viime vuonna seuran silloinen naistoiminnan vastaava, naisjaostossakin vaikuttava Tiina Riekkola.

Mistä ajatus Ladies Cupin järjestämiseen lähti?

”Välillä erilaisissa kyselyissä ja keskusteluissa naiset kaipaavat omia viikkokisoja, mutta tässä kohtaa koin itse helpommaksi lähteä kokeilemaan kuukausittaisten kisojen konseptia ensin. Vuonna 2016 ideoin ja organisoin Viking Ladies on the Road -kiertueen lähialueen radoille. Tämä kiertue oli tarkoitettu vain seuran naisjäsenille, ja ajatuksena oli siis koota naisia pelaamaan yhdessä välillä muuallakin kuin omalla kotiradalla Kivikossa samalla vinkkejä jakaen, toisia opastaen sekä säännöistä, kiekkovalinnoista ja linjoista keskustellen. Kilpailuhenkisemmille tarjottiin mahdollisuutta vapaaehtoiseen tulostenkirjaukseen ja osakilpailupisteiden keräämiseen. Sarjan lopuksi jaettiin läjä palkintoja ja kaikki osallistujat saivat muistoksi minipokaalit. On the road -kiertue oli varsin onnistunut, mutta seuraavan kesän toimintaa suunnitellessani halusin tarjota ”enemmän ja useammalle”. Kivikko Ladies Cup sai siis alkunsa tästä.”

Miten kisa otettiin vastaan?

”Kaiken kaikkiaan vuonna 2017 Kivikko Ladies Cupissa kisasi yhteensä 34 eri naista, joista 22 osallistui lisenssipelaajien sarjaan ja 12 lisenssittömien sarjaan. Pelattuja kierroksia naiset kerryttivät kuudessa kisassa yhteensä 71 kappaletta. Yksittäisten kisojen osallistujamäärä vaihteli seitsemän ja 25:n välillä, ja näidenkin lukujen valossa koin että kuukausikisat viikkokisojen sijaan oli hyvä päätös. Kysyntää selkeästi kuitenkin oli ja on edelleen, ja ilokseni Cia onkin tänä vuonna ottanut Kivikko Ladies Cupin päävastuun vetääkseen. Vuonna 2017 sarjojen TOP3 palkittiin muistopalkinnoin, voittajat 30 € lahjakortein ja lisäksi kaikkien osallistuneiden kesken arvottiin peräti 10 kpl 20 € lahjakortteja. Pienenä porkkanana houkuttelemassa pelaajia osallistumaan useampaan osakilpailuun tiedotimme jo Cupin alussa jokaisen kisaosallistumisen toimivan yhtenä arpana.”

Ladies Cupissa on ilmeisesti joka kerta eri TD. Miten olette saaneet tarpeeksi naisia järjestämään osakilpailuja?

”Sen lisäksi, että Kivikko Ladies Cup tarjosi matalan kynnyksen kisakierroksia kaikille pelaajille, se tarjosi myös mitä mainioimman matalan kynnyksen TD-harjoittelumahdollisuuden oman seuramme naisille. Tämä oli ajatukseni alusta asti: olin jo pari vuotta pyörittänyt seuramme naistoimintaa pääosin itsekseni, ja naisjäsenten määrän kasvaessa hiljalleen koin, että nyt olisi aika ottaa apukäsiä mukaan järjestelyihin opettelemaan mm. noita TD:n hommia, jotta jatkossa myös muut pystyisivät olemaan vetovastuussa. Jo ensimmäisenä vuonna Kivikko Ladies Cupin TD:inä nähtiinkin useampia rohkeita seuramme naisia, joten tämäkin tavoite täyttyi hienosti! Yksi kisoista pidettiin Lady Tourin osakilpailun yhteydessä, ja saimmekin tähän kisaan mukaan eniten osallistujia koko kaudella.”

Tänä vuonna Viikkareiden naistoiminnasta ja sitä myötä Ladies Cupin järjestelyistä vastaa Cia Cheritti.

Onko ollut helppoa saada naisia teedeilemään osakilpailuja tänä vuonna?

TD-hommista kiinnostuneita on kyselty seuran naisten omassa facebook-ryhmässä ja jokaiselle osakilpailulle on löytynyt vetäjä. Useimmat ovat ehtineet olla ensin jonkun toisen apuna TD:nä, jolloin kynnys oman osakilpailun järjestämiselle on pienempi. Lisäksi kun kisat järjestetään Kivikossa, se on kaikkien kotirata. Tutulla radalla, jonka tuntee kuin omat taskunsa, on helpompi järjestää kilpailuja.

Millaisia seurauksia kisoilla on ollut? Onko seura saanut uusia jäseniä tai onko joku hankkinut lisenssin kisojen innoittamana?

Tiina: ”Uusien jäsenten tai lisenssipelaajien saamisesta en osaa sanoa, sitä pitäisi varmaankin kysellä jäsensihteeriltä. Veikkaisin, että ainakin jokunen näistä Kivikossa jo ensimmäisellä Ladies Cupin kaudella kisanneista naisista on liittynyt Vikingsien jäseneksi, mutta sitä en osaa sanoa oliko Ladies Cupilla millainen vaikutus tähän päätökseen.”

Cia: ”Useampi nainen on uskaltautunut muihinkin kisoihin, kuten Kivikon viikkokisoihin ja Lady Tourille Ladies Cupin innoittamana. Myös seuraan on liittynyt viime vuonna ja tänäkin vuonna uusia naisjäseniä osittain Ladies Cupin ansiosta. Koska Ladies Cup on avoin kaikille naisille, ei vain Viikkarijäsenille, on osa kisaajista voinut innostua liittymään myös muihin seuroihin.”

Millaista muuta toimintaa Viikkarinaisilla on tällä kaudella Cia?

”Ladies Cupin osalta toukokuun osakilpailu yhdistettiin toiseen naisten matalan kynnyksen ­­­kilpasarjaan Lady Touriin, jolloin yhdellä kisalla pääsi osallistumaan kahteen kilpailuun. Neljännen osakilpailun yhteydessä heinäkuussa ­­­järjestetään nopeasti täyttynyt Throw like a girl -klinikka, jota vetää Tuomas Suominen. Klinikka on maksuton ja mukaan mahtuu 20 naista.

Throw like a girl -klinikka 2017

Tämän klinikan lisäksi Viikkarit pyrkivät järjestämään heitto-opastusta aloittelijoille. Oman seuran kokeneemmat pelaajat järjestävät opastuksia ajoittain. Aiheina on tänä vuonna ollut esimerkiksi puttaaminen.

Klinikoiden ja kisojen lisäksi Viikkarinaiset pyrkivät pitämään Viking Ladies on the road -perinnettä yllä ja käymme tutustumassa erilaisiin ratoihin lähinnä Etelä-Suomen alueella. Olemme naistenviikon kunniaksi lähdössä Lohjalle Lady Tour -osakilpailuun. Tutustumisreissujen lisäksi teemme muutenkin yhteistyötä lähialueiden muiden seurojen kanssa ja järjestämme esimerkiksi yhdessä tapahtumia.

Loppuyhteenvetona vielä Ladies Cupista. Kilpailussa on matala osallistumiskynnys. Se sopii sekä vasta-alkajille, mutta myös jo pidempään harrastaneille. Tunnelma kisoissa on rento ja kokeneemmat kisaajat opastavat vasta-alkajia mielellään, kuten muissakin naisten kisoissa, joten rohkeasti mukaan vaan.

Lisätietoja: https://www.facebook.com/kivikkoladiescup/

Naisten frisbeegolf Oulussa

Kiitoksia SFL:n naisjaostolle tästä mahdollisuudesta esitellä naisten frisbeegolfia Oulussa ja jakaa kokemukseni ja ajatukseni kanssanne. Meillä on tällä hetkellä paljon aktiivisia naisia Oulussa: täältä löytyy lukuisia kisailevia naisia, niin PDGA- kuin viikkokisatasolla, aktiivisia tapahtuman- ja kilpailunjärjestäjiä, ja naisharrastajien määrä tuntuu olevan jatkuvasti kasvussa. Ilahduttavaa on myös se, että naisten ikähaarukka on todella suuri: seuran nuorin naisjäsen täyttää tänä vuonna 10, ja vanhin täytti vastikään 60 vuotta. Naisten osuus Oulun frisbeeseuran jäsenistä on kuitenkin vain noin 6 prosenttia, joka minusta on valitettavan pieni.

Kyllä ennen oli kaikki paremmin

”Ennen oli kaikki paremmin….” no ei todellakaan ollut! Eipä silloin ennen vanhaan kaikki asiat ollut paremmin, ja naisfriba on yksi niistä, välineet ovat toinen juttu. Eipä ollut kuplamuovikiekkoja, easy-to-use -mallistoja tai muita aloittelijoille suunniteltuja kiekkoja. Nyt saatan kuulostaa vanhalta (forever 25!), mutta kyllä naisten frisbeegolf Oulussa on nykyään paljon paremmalla tolalla verrattuna vuoteen 2007, kun minä aloitin lajin parissa.

KUVA 1: Eipä näkynyt juuri muita naisia Toppilassa vuonna 2008

Silloin kun aloitin, naisia ei juuri radoilla näkynyt. Yhtä aikaa kanssani lajia kokeili pari muuta kaveria miestensä kanssa, mutta heistä ei tullut aktiiviharrastajia oikein missään vaiheessa. 2007 minun lisäksi täällä taisi pyöriä alle kymmenen muuta aktiivista naispelaajaa, joista muutama jopa kisaili! Itsellänihän kesti viitisen vuotta harrastuksen aloittamisesta ensimmäisiin viikkokisoihin. Ja kyllä jännitti! Minäkin olen käynyt mielessäni läpi kysymykset mallia ”mitenköhän ne paremmat pelaajat jaksavat kattoa mun tuhansia heittoja?”, ”enhän minä ole riittävän hyvä” ja klassikko ”mitä ne musta ajattelee?”. Nyt jälkikäteen voin todeta, että vastaukset ovat ”hyvin”, ”jokainen pelaa itseään vastaan, eikä sinun heitot vaikuta muiden peliin” sekä ”mitä väliä sillä on?”. Minua ei ole hetkeäkään harmittanut, että lähdin mukaan kisoihin.

Meitä oli siis alussa joitakin naisia miesten keskuudessa, ja sen kyllä huomasi. Tuohon aikaan suurin osa kisoista oli rentoja ”höntsäkisoja”, ja sanktioituja PDGA-kisoja oli vain muutama vuodessa. Kisoissa oli hyvin huomioitu eritasoisia miehiä luokkajaossa: oli avointa, oli amatööriä ja pappa-sarjaa, mutta naisille ei mitään. Riittävän usein kun kyseli naisten luokan perään, se alkoi ilmestyä kisan tietoihin. Aluksi lisäehdolla: ”järjestetään jos mukaan ilmoittautuu 4 naista”, pikkuhiljaa sitten ilman tuota tietoa. Nykyään naisille on vakiona ainakin yksi luokka jokaisessa kisassa, ja PDGA-kisoissa vakio alkaa olla jo parikin eri luokkaa naisille. Ja hyvä niin.

KUVA 2: Honkimaa Open 2017 -kisaan osallistui 7 naista, joka on tähänastinen Oulun ennätys ”tavallisessa” erilliskisassa, eli pl. naisille suunnattua Ainon päivän kisaa

Ladies’ Open ja naisille suunnattuja kisoja

Vuonna 2013 Oulun frisbeeseura järjesti ensimmäisen vain naisille suunnatun kilpailun, Ladies’ Openin. En ihan tarkalleen muista kisan syntyhistoriaa, mutta jostakin Väyrysen Erno oli saanut idean tuohon kisaan, ja toimi TD:nä. Osallistujia oli aivan huikean montaa, peräti 15 naista – ennätys siihen mennessä! Ladies’ Open on alusta asti ollut osa kansallista Lady Touria. Tässä välissä haluan kiittää meidän paikallista frisbeegolfkauppaa Powergrippiä, joka on alusta asti lähtenyt erittäin hienosti mukaan tukemaan meidän naisten toimintaa. Powergrip on lahjoittanut kisoihin palkintoja, ja on liikkeessä vuosien saatossa järjestetty muutama naisille suunnattua Ladies Nighitäkin, jossa naisille on ollut tarjolla juotavaa ja pientä purtavaa, kiekkotestausta, vinkkejä ja neuvoja.

KUVA 3: Ladies’ Open on houkutellut vuosien varrella mukaan lukuisia naisia ja tyttöjä

Ensimmäisen Ladies’ Openin jälkeen oli sitten vuorossa sekaparikisat. Näitä järjestettiin aktiivisesti parin vuoden aikana, ja kisat toimivat kenties monen uuden naisen ensimmäisenä kosketuksena kilpailemiseen. Sekaparikisojen jälkeen tulivat Matalan kynnyksen kisat, jonka konseptin kehitti Tuija Jaako.

Tuijalla oli idea kisasta, tai oikeastaan ”kisasta”, jossa vasta-alkajia jaettaisiin pieniin ryhmiin, ja jokaiselle ryhmälle jaettaisiin pitempään heittänyt kummipelaaja. Kummipelaajan tehtävänä oli neuvoa heittotekniikassa, säännöissä sekä tietysti rohkaista ja kannustaa. Tämä kisamuoto osoittautui erittäin suosituksi, ja houkutteli mukaan paljon uusia naisia. Osalla ei edes ollut vielä omia kiekkoja, sillä sitä ei edellytetty – kummeilta ja seuralta sai kiekkoja lainaan.

KUVA 4 Tuija Jaako toimi TD:nä monessa Matalan kynnyksen kisassa

Matalan kynnyksen kisat jäivät pienelle tauolle vuoden 2016 EM-kisojen aikana, ja ovat sitä valitettavasti edelleen. Tälle kesälle ollaan tosin käynnistetty Naisten viikkikset, jotka ovat naisille suunnattuja rentoja viikkokisoja, jossa tärkein on kokoontuminen ja muiden naisten näkeminen eikä niinkään tulos tai toisia vastaan kilpaileminen.

KUVA 5  Matalan kynnyksen kisat olivat hitti kesällä 2014

Vuonna 2014 seura osallistui PDGA:n Womens Global Eventiin järjestämällä Ainon päivän kisan, jossa naiset ovat pääosassa. Ainon päivän kisa jäi elämään, ja sitä on järjestetty myös WGE:n välivuosina. Tänä vuonna nähtiin osallistujaennätys kun 21 naista ja 2 tyttöä osallistuivat kisaan. Ainon päivässä naiset ovat siis pääosassa, mutta mitä tämä tarkoittaa noin käytännössä? Radaksi on joka vuosi valittu Virpiniemi, jossa on parhaat fasiliteetit: radan varrelta löytyy jopa kaksi vessaa, melko ehdoton juttu naisille suunnatussa kisassa. Lisäksi rataa on muokattu joka kerta hieman helpommaksi kuin kiinteä rata. Naisia on huomioitu myös pelaajapaketeilla ja ryhmien muodostamisella: naiset ovat päässeet pelaamaan toistensa kanssa jo ensimmäisellä kierroksella, eikä vain finaalikierroksella. Konsepti on osallistujamääristä päätellen ollut varsin onnistunut.

KUVA 6 Ensimmäiseen Ainon päivän kisaan osallistui 19 naista

Junnutytöt tulevat!

Oulun frisbeeseura on myös järjestänyt ohjatut junioritreenit jo kolmena kesänä. Ilahduttavaa on ollut se, että treeneissä käy myös tyttöjä. Näistä pisimpään harrastanut, pian 10-vuotias Jemina Koskela, on jo siirtynyt treenikentiltä virallisiin kisoihin. Toivottavasti Jeminan esimerkki tuo meille muitakin nuoria tyttöjä mukaan kilpailuihin; poikien puolellahan ollaan totuttu näkemään yläasteikäisiä aktiivisesti viikkokisoissa ja aivan PDGA-kisoissakin, mutta kilpailevia tyttöjä meillä ei tähän asti ole ollut.

KUVA 7 Frisbeegolfin ohjatut junnutreenit kiinnostavat tyttöjäkin

 

Liiton visio 2022 on melko samansuuntainen kuin meidänkin toimintamme: ”Naiset ja tytöt harrastavat ja pelaavat frisbeegolfia siinä missä miehetkin”, tähän me pyrimme. Paljon on siis tehty tässä reilun kymmenen vuoden aikana, mutta paljon työtä on vielä edessä. Minusta meidän seuramme kaipaa vielä enemmän naisjäseniä, ja tilanne on varmasti samanlainen muuallakin Suomessa. Naisia näkee kyllä todella usein radalla – ei Oulussa voi käydä frisbeegolfradalla näkemättä siellä naisia – mutta he eivät liity seuraan yhtä aktiivisesti kuin miehet.

KUVA 8 Näyttääkö lajin tulevaisuus tältä? Jemina Koskela puttaa Muhoksen Amateur Series -kisassa

Miten tästä eteenpäin?

Tuhannen taalan kysymys lienee, mitä naisille pitäisi tarjota, jotta seurajäsenyys houkuttelisi? Vastauksia tähän on varmasti yhtä monta kuin on naisiakin. Kilpalisenssi on kenties monen miehen syy liittyä seuraan, mutta jos ei aio kilpailla – miksi liittyä seuraan? Peliseura, naisille suunnatut tapahtumat, harjoitteluvuorot, naisten päivänä ilmaiseksi saatu jäsenyys, hyväksi havaitun toiminnan tukeminen, puoliso… kaikki nämä voivat olla syitä liittyä seuraan. Ja kun naiset liittyvät seuraan, seuraava pohdittava asia miten saada naiset mukaan seuran toimintaan, ei siis vain jäseniksi, vaan aktiivisiksi jäseniksi. Eihän tähänkään mitään poppakonstia ole. Hallituksen kannattaa pitää korvat auki ja kysellä naisjäseniltään ehdotuksia toiminnaksi, tai vaikkapa ehdottaa, että naiset itse ryhtyvät vetämään haluamansa toimintaa.

Joten naiset: olkaa aktiivisia, liittykää paikalliseen seuraan – se on paitsi hyödyllistä myös mukavaa, olkaa aktiivisia, antakaa hallitukselle ideoita teitä kiinnostavaan toimintaan ja suunnitelkaa ja toteuttakaa sitä itse, jos tarve vaatii.

KUVA 9 Olkaa aktiivisia ja toteuttakaa itse haluamanne toimintaa, vaikka sitten hallituksesta käsin

Kerroin jo aiemmin, ettei minua ole hetkeäkään harmittanut, että tuli lähdettyä mukaan viikkokisoihin. Kilpailuissa olen tavannut aivan mahtavia tyyppejä, joilta olen saanut neuvoja, kehuja ja kannustusta. Olenkin sanonut muille naisille, että jos haluatte kuulla kohteliaisuuksia, teidän kannattaa lähteä mukaan viikkokisoihin, sen verran herrasmiehiä nuo kaikki miehet täällä ovat, että kyllä kehuvat heittoa kuin heittoa (oli siis siihen syytä tai ei). Eikä minua todellakaan harmita, että liityin seuraan. Niin paljon ihania uusia kavereita ja kokemuksia tämä on antanut minulle.  Kyllä frisbeegolf on parasta hyvässä seurassa.

Mukavaa kesää ja iloisia hetkiä frisbeegolfin parissa!

Kajsa Wickström
PDGA Europen hallituksen puheenjohtaja 2017-2020
Oulun frisbeeseuran puheenjohtaja 2013-2016

 

Naisjaoston kesäterveiset

Tämä kesäkirje on lähtenyt jokin aika sitten seurojen yhteyshenkilöille. Tässä se vielä julkisesti, jotta se tavoittaisi varmasti kaikki, joilla on kiinnostusta kasvattaa naisharraatajien määrää. 

 

Terve, frisbeegolfin seura-aktiivi!

 

Kyllästyttääkö äijänköriläiden enemmistö radoilla ja kisoissa? Olisiko teidän seurassanne ja lähialueen radoilla enemmänkin tilaa naisharrastajille? Kaipaatteko lisää naisjäseniä omaan seuraanne?

Aiemmin tänä talvena Suomen frisbeegolfliiton naisjaosto tiedusteli harrastajilta vinkkejä, miten lajin pariin saataisiin lisää naisia. Keräsimme näistä ja omista ideoistamme vinkkipaketin avuksi seuratoimijoille. Jos seuranne on kiinnostunut houkuttelemaan mukaan lisää naisharrastajia ja järjestämään erityisesti naisille suunnattua frisbeegolf-toimintaa, jatka lukemista ja nappaa vinkit talteen! Naisjaoston naiset auttavat myös mielellään suunnittelussa ja mahdollisuuksien mukaan myös järjestelyissä, ja esim. Metrix-osaamistakin löytyy mikäli sellaiseen tarvitaan apuja. Muistattehan myös heinäkuisen naistenviikon! Keräämme ja jaamme mieluusti tietoja naistenviikon tapahtumista (18.-24.7.) ympäri Suomen, joten niitä voi vinkkailla meille vaikkapa yksityisviestillä Naisjaoston FB-sivujen kautta.

Hyviä heittoja ja suotuisia fribakelejä toivotellen,

Suomen frisbeegolfliiton naisjaosto

 

Klinikat ja treenit

Osa naisista harrastaa mielellään sekaporukoissa, mutta osalle etenkin lajia aloitellessa olisi tärkeää saada opastusta nimenomaan naisporukassa. Selvä enemmistö (93%) kyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että naisille pitäisi järjestää erillistä, vain naisille suunnattua toimintaa. Jo yksittäinen frisbeegolf-klinikka vaikkapa kerran kesässä otettaisiin naisten parissa ilolla vastaan, mutta monet toivovat ihan säännöllisiä treenejä. Treenien vetäjän ei tarvitse olla tonnin ratingin pro-pelaaja, tärkeintä on osata neuvoa ja auttaa perustekniikoissa! Löytyisikö teidän seurastanne joku reipas opastaja ja ohjaaja klinikalle tai treeneihin? Muistattehan, että Suomen frisbeegolfkouluttajat kouluttavat tänäkin kesänä uusia frisbeegolf-ohjaajia, ja seurat voivat anoa liitolta tukea esimerkiksi jäsentensä kouluttamiseen ja moneen muuhunkin, etenkin lajin kasvattamiseen liittyvään juniori- ja naistoimintaan! Lisätietoja tästä saatte toiminnanjohtaja Anniina Ihamäeltä. Toisaalta, myös useat pro-pelaajat vetävät mielellään klinikoita harrastajille, etenkin jos siinä sivussa on mahdollisuus kerätä pikkupennejä kisakassaan. Aina kannattaa kysyä, ja pitää mielessä esimerkiksi lähialueen isommat kisat, jotka houkuttelevat myös muiden paikkakuntien pro-pelaajia paikalle.

Kisat

Monet kyselyyn vastanneista kaipasivat lisää Lady Tourin kaltaisia matalan kynnyksen kisoja, joissa ei lisenssejä tai jäsenyyksiä kysellä. Myös parikisat koettiin helppona tapana tutustua kisaamiseen ja myös muihin pelaajiin. Tässä kohtaa “toimituksen huomio”: parikisoissa olisi erittäin suotavaa nähdä oma luokka (tai sopiva tasoitus) ainakin sekapareille, ellei jopa naispareillekin. Muuten saattaa käydä niin, että miehet lähtevät mieluummin keskenään kisaamaan, kun – sisältää huumoria – “eihän tuon emännän kanssa voi edes voittaa mitään” Osa naisharrastajista kaipaa viikkokisoihin omia luokkia naisille, osalle taas on tärkeintä että tasoitukset huomioidaan. Lisäksi esim. naistenviikolla naisille voi hyvin tarjota ilmaiset viikkokisat, mahdollisuuden pelata omissa ryhmissään, palkinnon parhaasta raakatuloksesta tai vaikkapa nuo kaikki! Jotkut kaipailivat myös naisten omia viikko- tai kuukausikisoja, näistä hyvänä esimerkkinä toimivat Pirkanmaan Mimmiliiga sekä Kivikko Ladies Cup. Myös PDGA-kisoihin toivottiin enemmän naisten luokkia, jotta jokainen voisi pelata itselleen sopivassa luokassa.

Seurajäsenyys

Seurojen jäseniksi naiset liittyvät pääasiallisesti samoista syistä kuin miehetkin: joko he haluavat tukea paikallista seuratoimintaa, kuulua johonkin porukkaan tai sitten he haluavat ja/tai kokevat hyötyvänsä jäsenyydestä jollakin tavalla. Myös erilaisia perhejäsenyys-vaihtoehtoja toivottiin muutamissa vastauksissa, joten näitäkin kannattaisi seurojen harkita! Kokonaisia perheitä aktivoimalla saataisiin niitä liian usein kotiin jääviä naisiakin paremmin mukaan harrastuksen pariin.

Naisten kierrokset

Frisbeegolf-tapahtumien ei aina tarvitse olla kisoja! Naisten yhteiset kierrokset ovat erittäin matalan kynnyksen tapahtumia, jotka eivät oikeastaan vaadi muuta kuin päätöksen ajankohdasta ja sen mainostamista muille alueen naisharrastajille. Facebook on hyvä informaatiokanava, mutta myös ratojen omat ilmoitustaulut toimivat erinomaisesti, sillä kaikkia ei FB-päivitykset tavoita. Kierrokselle voi houkutella lähtemään mukaan halutessaan ilman tuloksenkirjausvelvoitetta, ja kokeneemmat voivat tarvittaessa neuvoa aloittelevampia, mikäli tämä kaikille osapuolille sopii. Samalla on hyvä tilaisuus keskustella myös säännöistä.

TD-mentorointi

Naiset saavat haluamiaan tapahtumia kun alkavat järjestää niitä itse – helpommin sanottu kuin tehty. Moni jännittää esimerkiksi kisojen järjestämistä TD:n hommien takia ihan turhaan. Jos seurasta löytyy TD-konkari, olisi hyvä idea ottaa kaikki kisajärjestämisestä kiinnostuneet (ei vain naiset!) koolle ja käydä yhdessä läpi mitä se kisan järjestäminen käytännössä tarkoittakaan. Apu-TD:n roolissa noita tehtäviä pääsisi seuraamaan hyvinkin läheltä, ja aloittamalla TD-harjoittelu epävirallisista kisoista kuten esim. Lady Tourin järjestämisestä sitä huomaakin nopeasti ettei se niin kamalaa ollutkaan. Laittakaa siis hyvä kiertämään ja jakakaa osaamistanne eteenpäin! Naisjaosto on myös suunnitellut erityisesti naisille tarkoitettua TD-kurssia, ja toivottavasti tämä pystytään järjestämään tulevaisuudessa.

Kiekko-opastus ja -testaus

Monet, varsinkin aloittelevat naiset, kaipaisivat myös opastusta kiekkovalintoihin, esimerkiksi erilaiset miten kiekkovalintaan vaikuttavat vakaudet, nopeudet, feidit, painot ja vaikkapa tuuli. Useimmilta lajia jo pidempään harrastaneilta löytyy kiekkovarastojen lisäksi myös paljon osaamista ja tietoa erilaisista kiekoista, ja moni aloittelija olisi kiitollinen tällaisista vinkeistä ja kiekkojen testausmahdollisuudesta. Jos lähistöltä vielä sattuisi löytymään joku frisbeegolfkauppa, kannattaisi tämäntyyppistä tilaisuutta järjestää yhteistyössä! Myös kiekkovalmistajilta voi kysellä mahdollisuutta yhteistyöhön esim. erityisesti naisille ja aloittelijoille sopivan kokeilusetin muodossa.

Terveiset Suomen frisbeegolfliiton liitopäiviltä Kiipulasta!

Viikonloppuna käytiin paljon läpi frisbeegolfasioita eri näkökulmista. Keskustelu oli erittäin rakentavaa. Monessa eri aiheessa huomioitiin myös naiset ja tytöt. Kaiken kaikkiaan hieno vuosittainen tapahtuma. Noin 50 osallistujasta 6 oli naisia…
Liiton hallitukseen valittiin uusi nainen eli hallituksessa aloittaa Anne Kettunen. Onnea Anne!!

Itselläni oli kunnia myös pitää tilaisuudessa puheenvuoro naisjaoston toiminnasta. Sain ylpeänä kertoa mm. hienoja lukuja Lady touriin osallistuneiden naisten määrästä sekä esim. että 5 vuotta sitten oli Suomessa 25 naislisenssipelaajaa ja tänä vuonna 140  Loistavaa!!

Esitykseni jälkeen moni uusi ”paikkakunta” tuli varaamaan Lady tour osakisan ensi vuodeksi mm. Raasepori, Järvenpää ja Petäjävesi  

Jatketaan kuluvaa kautta vielä kun on kesää ja Lady toureja jäljellä…

Terveisin Nina Kiminki
Naisjaoston pj

Liitopäivien ja syyskokouksen satoa

Suomenmestaruuskisat Turussa

Vuoden 2016 frisbeegolfin suomenmestaruuskisat käydään Turussa Lausteen kauniilla ja haastavalla radalla 30.6- 3.7.2016. Kilpailun järjestää Suomen frisbeegolfliiton jäsenseura Frisbeegolfseura 7k ry yhteistyössä lähialueen seurojen kanssa.

Mukana 180 heittäjän joukossa on myös 25 naista: 18 FPO:ssa ja 7 FPM-luokassa.  Tänä vuonna SM-kisoissa on siis mukana enemmän naisia kuin koskaan aiemmin. Naisia on yhä enemmän ja enemmän kaikissa kisoissa, ja tämä näkyy myös suomenmestaruuskisojen kiintiöpaikoissa ja sitä kautta osallistujamäärissä. Loistavaa, naiset ja tytöt!

Linkistä löydät lisätiedot mm. aikatauluista, osallistuvista pelaajista sekä kisojen oheistapahtumista.

Tervetuloa katsomaan, kun Suomen parhaimmisto haastaa Lausteen Kyyn!

http://frisbeegolf-sm.fi/