Pirjo Hollemo

Olen Pirjo Hollemo ja asun Espoossa. Kotonani asustaa lisäkseni kolme teini-ikäistä sekä jacrusselinterrieri Taavi.

Viimeinen kisaputti DGP Mijaksessa marraskuussa 2017

Ensimmäisen kerran heitin frisbeegolfkiekkoa heinäkuussa 2015 ja saman tien jäin lajiin koukkuun, vaikkei se nyt niin hyvin sujunutkaan. Miesystäväni oli joitain vuosia aiemmin hankkinut kolmen kiekon setin ja puhunut, että pitäisi mennä lajia kokeilemaan ja nyt viimein sen teimme – Tokmannin Future-kiekkosettien kera.

Miksi juuri frisbeegolf?  Miksei? Laji on koukuttava ehkä juuri sen takia, että se antaa vasta-alkajallekin onnistumisen kokemuksia ja sen fiiliksen, että seuraavalla kerralla pystyn vielä parempaan. Totuushan on, että seuraavalla kerralla saattaa mennä aivan päin honkia kirjaimellisestikin, mutta onnistumisen kokemukset mielessään aloittelija yrittää uudestaan. Sattumanvarainen palkitseminen on kaikkein tehokkain palkitsemisen muoto myös eläimillä – miksei siis meillä ihmisilläkin 🙂

Tällä hetkellä laji antaa onnistumisen kokemuksia sekä haasteita ja ahaa-elämyksiä. Se tarjoaa kokonaisvaltaisen elämäntavan, johon kuuluu ulkoilua, ystävien tapaamista, kisajärjestelyitä ja pelaamista eri muodoissaan ja ihanaa vapauden tunnetta.

Vahvuuksia ja tavoitteita

Vahvuuksiani olen pohtinut useastikin ja ainakin haluaisin nähdä puttaamisen ja järkevän pelaamisen sellaisina asioina. Tällä hetkellä tosin putissa minulla on isona haasteena kisaputin saaminen samalle tasolle kuin harjoitellessa ja smart golf -ajattelunkin kanssa on tekemistä pelin kyykkäysvaiheissa. Kehityslistalla on oikeastaan ihan kaikki, sillä tyytyväisyys tappaa kehityksen. Ehkä eniten intohimoa minulla on lähipelin kehittämiseen ja puttaamiseen sen osana.

Tavoitteenani on kehittyä lajissa jatkuvasti. Kehittymisellä en tarkoita tässä pidempiä draiveja vaan nimenomaan peliälyn kehittymistä ja ”vähemmän on enemmän” –ajattelun soveltamista. Nuoremmaksi en tästä enää muutu, joten tavoitteet täytyy asettaa sen mukaan, mikä on järkevää ja mahdollista. Tärkeintä on pysyä pelikuntoisena vuoden ympäri ja mikäli oma pelaaminen on ikäluokassani Suomen tai jopa maailman kärjen tasolla, tavoitteet asetetaan sen mukaisiksi. Kilpaileminen on vain yksi osa harrastusta.

Vuonna 2017 sain oman pelini nautittavalle tasolle ja pääsin kilpailemaan voitoista eri amatööriluokissa ja saavuttamaankin niitä mukavan määrän. Löysin myös lajin parista uusia ystäviä, joiden kanssa pelaan vapaa-ajalla ja tapaamme muutenkin silloin tällöin. Lajin harrastajissa on paljon erilaisia ihmisiä, joita on aina mukava tavata eri radoilla ja tapahtumissa käydessä.

Kotiradaksi on muodostunut Puolarmaari, ihana puisto-/metsärata lähellä kotiani. Tali on ollut kisaratana se hienoin ja haastavin näistä lähimpänä kotiani olevista radoista, mutta Äijänpelto valmistuttuaan kesäkuussa 2019 nousi kilpailemaan ykköspaikasta kilparatojen joukossa. Molemmat radat tarjoavat monentyyppisiä väyliä ja upeita onnistumisia sille päälle sattuessaan. Jos aikaa on vain vähän tai kaipaan kevyttä höntsää, kierrän Puolarmaarin radan, joka on erinomainen lähipelin harjoitteluun lyhyine väylineen, silti tarjoten myös täydelle draiville tilaa.

Heittoni on muotoutunut niin paljon viimeisten vuosien aikana, että kiekkojen valinta on ollut myllerryksessä ja tuntuu olevan edelleen. Luottokiekokseni aiemmin muodostunut Latitude Frost River sekä sen kevyempi versio Opto Air River ovat pitkälti väistyneet Opto Jaden ja alivakaaksi hakatun Renegaden tieltä. Metsäpilleissä pelaan paljon midareilla, joista suosikkejani ovat Gold Core ja Fuse sekä aina bägistäni löytyvä GStar Roc3. Putteria käytän kun matkaa korille on enintään 25-30m ja tässä Pure toimii Softina ja Mediumina.

Jos yksi suosikkirata pitää nimetä, on suosikkini Kaatis Vihdissä. Rata on monipuolinen, kaunis ja haastava, mutta siellä on mahdollista pelata hyviä yksittäisiä väylätuloksia jokaisella väylällä. Ehjää kokonaista kierrosta en ole vielä koskaan onnistunut siellä pelaamaan ja se on haasteena, tosin 2019 Spring Mastersissa se oli jo lähellä. Mieleeni on jäänyt Syysmyrsky AM Kaatiksella syksyllä 2017, jossa voitin FA1-luokan kun meitä oli kolme naista mukana sudarissa sekä vuoden 2019 Masterien SM-kisat, joista nappasin FP50-luokan pronssia. Lisäksi kuvani, joka on otettu Kaatiksen väylällä 11, valittiin DiscGolf4Women –kalenteriin 2018. Monia hyviä muistoja liittyy siis tuonne.

Frisbeereissuja ja viikkokisoja

Marraskuussa 2017 teimme kaveriporukan kanssa reissun Espanjaan, jossa pelasimme DiscGolfPark Mijaksessa PDGA-kilpailun ja sen lisäksi vähintäänkin kierroksen joka päivä. Loistava reissu! Kesällä 2018 osallistuin Latitude 64 Festivaliin Otepäässä. Suomessa tulee matkattua kesällä lyhyemmille frisbeegolfreissuille joko kilpailujen tai tapahtumien perässä.

Tämä on maailman paras laji, joka ei ole vain urheilua vaan kokonainen elämäntapa. Laji sopii kaikenikäisille ja kun sen kerran aloittaa, irti ei pääse. Kannattaa kokeilla!

Toivon yhä useamman naisen uskaltautuvan mukaan myös viikkokisoihin, vaikka ei itseään kilpailullisena pelaajana näkisikään. Siellä tapaat ne parhaat tyypit ja tutustut aina uusiin mukaviin heittokamuihin sekä opit jotain uutta, millä omiakin heittoja ja peliä voi kehittää. Nähdään!

Kaatiksen väylällä #11